VOIMABILEIDEN idea on voimaannuttaa ja tuoda hyvinvointia koko Suomelle virtuaalitapahtuman merkeissä. Idea lähti kaveriporukalle järjestetyistä bileistä, joissa voimaannutettiin ihmisiä hoitojen, hyvän ruoan ja mahtavan seuran avulla. Koronan vuoksi fyysinen tilaisuus jouduttiin perumaan ja syntyi ajatus virtuaalisesta tapahtumasta, jossa voimaannutetaan katsojia eri alojen asiantuntijoiden avulla.
Bileet muuttivat hieman muotoaan tullakseen virtuaalisiksi ja fyysistä voimaannutusta tarjoavat yrittäjät vaihtuivat puhujiksi. Alkuperäisessä tapahtumassa hyvinvointia tarjottiin mm. hieronnan, kasvohoidon sekä ravintolasta tilatun ruoan avulla.
Ihan alun perin Anita halusi järjestämään bileet, koska halusi auttaa niin yrittäjäystäviään kuin ystäviään saamaan matalalla kynnyksellä joko palvelunsa muiden saataville tai saamaan matalalla kynnyksellä itselleen hyvinvointia ja voimaannutusta. Tilaisuudessa kerättiin myös ruokakaupan lahjakortteja vähävaraisille perheille sekä yksittäisille ihmisille.
”Nyky-yhteiskunnan kiireisessä arjessa unohtuu usein se tärkein, eli minä itse. Halusin, että ystäväni voisivat hemmotella itseään ja saada voimaa jaksaa taas arkea. Oli siinä minulla omakin lehmä ojassa, koska pääsin viettämään aikaa ystävieni kanssa ja samalla pääsin ihaniin hoitoihin oman kodin katon alla. Nyt taas kun korona ravistelee koko maailmaa koen, että on erityisen tärkeää löytää konkreettisia ja käytännönläheisiä keinoja, joiden avulla jaksaa ja juuri sitä VOIMABILEET tarjoaa. Ja mikä parasta, tuomme ne kotisohvallesi!” Perustelee Anita.
Virtuaalisten VOIMABILEIDEN tavoitteena on voimaannuttaa ja tuoda hyvinvointia näinä poikkeuksellisina aikoina. Uskomme tilaisuuden tuovan niin henkistä kuin fyysistä voimaa! Tilaisuus järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin ja mukana on mieletön porukka erilaisia ja eri alojen ihmisiä.
Virtuaaliset VOIMABILEET ovat kaikille avoimet ja täysin maksuttomat, eli tule sinäkin mukaan voimaantumaan upeiden puhujien ja rentouttavien sekä vahvistavien harjoitusten pariin!https://www.facebook.com/groups/voimabileet/
Yhteyttä meihin saat sosiaalisen median tai sähköpostin voimabileet@gmail.com kautta.
Comments