KERÄYS PÄÄTTYNYT!
Knokkon perustaja Sanna Kuoppamäki-Luomansuu otti meihin yhteyttä ja kysyi, olisiko meillä ideoita, miten auttaa perhettä, joka jo ennestään huonon taloudellisen tilanteen lisäksi menetti kaiken vesivahingon yhteydessä vielä näin korona-aikana.
Koska VOIMABILEET lupaa konkreettisia työkaluja oman hyvinvoinnin lisäämiseksi haluamme rohkaista Sinua auttamaan muita mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
Koska vakuutus ei korvaa mitään, perheen taloa remontoidaan saatujen lahjoitusten avulla. Voisimmeko yhdistää voimamme ja viedä auttamisen seuraavalle tasolle tarjoten perheen pienelle tyttärelle sisustuksen hänen huoneeseensa?
Tytön toiveita:
”Kristallikruunu – hän on kuullut Heinähattu ja Vilttitossu ja Rubensin veljekset -tarinasta.
Huoneen väritoiveet yksi kelta/valko raidallinen seinä tai kuulemma pilkullinenkin käy.
Vaaterekki.” Vanhemmat toivovat käytännöllisyyttä mm. ahtaan huoneen vuoksi:
Parvisänky, leluille säilytystilaa, pimennysverhot.
Vapaaehtoisjoukkoon lähti mukaan upea ja taitava sisustusintoilija Janna Huusko (Instagram @arkeniestetiikkaa) joka suunnittelee huoneen yhdessä tytön (ja perheen) kanssa käyttäen Li’lDecorin sisustus- ja lifestyle tuotteita.
NÄIN AUTAT:
- Osta lahjakortti tästä
- Lähetä saamasi lahjakortti Sannalle osoitteeseen sanna@knokkon.fi
- Tykkää, kommentoi ja jaa postausta (HUOM! Näitä kannattaa tehdä, jotta algoritmi alkaa suosimaan postausta ja tavoitamme mahdollisimman monta auttajaa)
Perhe saa onneksi siis jo apua muihin asioihin, mutta koemme, että olisi mieletöntä tarjota tällainen upea juttu tytölle, joka on jo pieneen ikäänsä nähden kokenut hurjan kovia.
Löytyisikö tästä ryhmästä ja meistä tilanteen vaatimaa VOIMAA? Tämä olisi perheelle todella merkityksellistä! Lisäksi jokainen auttaja saa itselleen roppakaupalla hyvää mieltä.
YHDESSÄ ME PYSTYMME TÄHÄN!
Sanna Kuoppamäki-Luomansuu kertoo meille näin, kun kysyimme häneltä, miten hän löysi VOIMABILEET ja miksi hän haluaa auttaa?
”Kuulin tämän apua tarvitsevan perheen äärettömän raskaasta menetyksestä ja erityisen kovaa kouraisi perheen pienen tytön tilanne. Lapsen on vaikea ymmärtää miksi kotiin ei voi mennä, miksi sen korjaamiseen menee kauan ja miksi lelut ja tavarat eivät välttämättä ole enää käyttökelpoisia tai miksi vanhemmat ovat niin kiireisiä ja huolissaan. Yksi aloittava pienyrittäjä ja yksi perhe ei määräänsä enempää voi auttaa. Mietin koko ajan todella kovasti mitä kautta saisin perheelle apua ja perheen tytölle toivoa. Sitten aivan sattumalta kohtasin LinkedIn:ssä Anitan, miten sattuikaan! Luin VOIMABILEISTÄ ja olin heti häneen yhteydessä, kerroin perheestä ja kysyin, onko mahdollista auttaa.
Minä autan, koska jo edesmennyt mummoni auttoi. Hänen miehensä taisteli eturintamalla ja mummo pyöritti 19-vuotiaana aika isoa maatilaa, johti piikoja ja renkejä, syötti, vaatetti ja antoi yösijan evakoille. Repi tyhjästä asioita ja odotti miestään kotiin. Auttaminen oli itsestään selvää, ei mummo siitä koskaan maininnut, pyysi vaaria pilkkomaan minulle mandariinia. Niissä hetkissä, niissä katseissa tuo asenne siirtyi minuun. Kävin usein mummon ja vaarin luona, koska siinä tunnelmassa oli jotain erityistä, sisua. Muistan sen vieläkin, vaikka olin vielä pieni kun heistä aika jätti. Asenne ei jättänyt minua. Olen aina ollut etulinjassa kun tarvitaan apua, syöksyn ottamaan vastaan kadulla kaatuvan vanhuksen, autan näkövammaista löytämään oikean hyllyrivin kaupassa, vien kaverin pitkän illan päätteeksi kotiin kovassa pakkasessa. Saattoi myöhemmin kiittää, että hän olisi varmaan eksynyt ja jäätynyt. No eipä mitään.”
VOIMABILEIDEN Anita Löfberg on tehnyt aktiivisesti vapaaehtoistyötä esikoisensa syntymästä lähtien (kohta 5 v). Erityisesti lapset ja nuoret ovat sydäntä lähellä ja bileiden alkuperäisessä toteutuksessa kerättiinkin ruokakaupan lahjakortteja vähävaraisille perheille ja yksineläjille.
Näin Anita kertoo auttamisesta:
”Olen opiskellut auttamisesta ja mm. altruismista koulussa, mutta silti omakohtainen kokemukseni tuntuu tärkeimmältä. Se fiilis, kun näet kyyneleet perheen äidin silmissä, kun viet hänelle lahjoituksia, on sanoin kuvaamaton. Mutta samalla heidän murheensa meinaa musertaa minut ja se saa minut toimimaan. En kestä, kun ajattelen niitä lapsia, joita kiusataan koulussa, koska jalassa on vääränlaiset lenkkarit tai päällä kirpputorilta ostettu paita. Toki minulla on tästä myös omakohtaista kokemusta, koska olin koulukiusattu ja muistan myös, kuinka yksinhuoltajaäidilläni ei ollut varaa ostaa minulle samanlaisia vetimiä kuin muilla oli.
On sanoinkuvailemattoman upeaa, jos voimme VOIMABILEIDEN avulla auttaa ihmisiä VIELÄKIN enemmän ja tällainen auttamisprojekti sopii meille kuin nenä päähän. Myös Li’lDecor kaupan omistaja Niina Heikura oli todella yllättynyt ja mielissään, että lähdemme keräämään hänen kauppaansa lahjakorttirahaa, sillä tällainen on iso juttu pienyrittäjälle ja se on mieletön helpotus, kun korona kurittaa maailmaa. Koen, että tällä tempauksella voimme auttaa tytön lisäksi kauppiasta sekä katsojia! Puhumattakaan siitä fiiliksestä, joka meille järjestäjille tulee! Win for everyone!”
VOIMABILEIDEN Tanja Saarinen pystyy tähän myös samaistumaan:
''Omat vanhempani erosivat, kun olin noin 10-vuoden ikäinen ja muistan, että pyysin äidiltäni rahaa aina todella suurella kynnyksellä, vaikka kyseessä olisi ollut vain 10 euroa pizzaan. Monet harrastusvälineistäni ostettiin kirpputorilta, koska meillä ei ollut varaa ostaa esimerkiksi jalkapallon nappulakenkiä uutena.''
Myös Tanjalla on kokemuksia vapaaehtoistyöstä ja sen tuomasta auttamisen ilosta:
''Olen nähnyt elämää todella köyhissä oloissa tehdessäni vapaaehtoistyötä päiväkodissa Argentiinan Buenos Airesissa. Monet päiväkodin lapsista asuivat slummissa ja päiväkoti oli heille paikka, missä he saivat lämpimän ruuan ja ohjaajien huomiota sekä turvaa En ikinä unohda sitä hetkeä, kun saavuin päiväkotiin ja reilu kymmenen pientä taaperoa juoksi minua ovelle vastaan halaamaan, innoissaan siitä, että saavuin leikkimään heidän kanssaan. Näille lapsille tärkeintä oli olla läsnä ja se oli jotain, mitä pystyin heille vilpittömästi antamaan. Tuosta kokemuksesta on nyt jo melkein viisi vuotta, mutta tuo muisto lämmittää sydäntäni edelleen. Haluaisinkin kannustaa kaikkia auttamaan, sillä auttamisen fiilis kantaa oikeasti vuosia eteenpäin!''
Tieteelliset tutkimukset ovatkin todistaneet, että muiden auttaminen auttaa meitä voimaan paremmin ja tulemaan onnellisimmiksi. Psykologian professori Sonja Lyubomirsky on ollut ensimmäisiä asiaa tieteellisesti tutkineita. Tutkimukseen osallistuneilla onnellisuus, omanarvontunto, osaamisen tunne ja itsehallinta lisääntyivät ja mahdolliset masennusoireet vähenivät.
Filosofi Frank Martela on todennut, että " toisiin ihmisiin panostaminen on yksi parhaista investoinneista, jos tavoitteena on oma onnellisuus" (Valonöörit - sisäisen motivaation käsikirja, Gummerus 2015). Tämän pystymme vahvistamaan myös omien kokemuksiemme kautta.
Teksti: Anita Löfberg, Tanja Saarinen ja Mariikka Saario
Comments