top of page
Writer's pictureTanja Saarinen

VOIMABILEIDEN LIGHT WARRIOR - Laura Ihatsu

Updated: Jun 9, 2020


LIGHT WARRIOR Laura Ihatsu @ihastu Kuva Valtteri Saraste

Heippa kaikille. Kiva tutustua.

Kantava voima mulle elämässä on olla mukana rakentamassa sellaista maailmaa, jossa ihmiset kokoontuisivat enemmän yhteen voimaantumaan, sekä pitämään huolta omasta sekä toisten hyvinvoinnista. Haluan inspiroida ihmisiä löytämään onnen ja täyttymyksen tunteen sisältä päin, jolloin ulkoisen onnen metsästys ja loputon kuluttaminen muodostuu turhaksi. 

Synnymme maailmaan yksilöllisten vahvuuksien ja lahjojen kanssa. Jokainen kohtaa matkan varrella kolhuja, haasteita ja odotuksia, joiden seurauksena tämä totuus saattaa hämärtyä ja yhteys omaan itseen kadota. Tämä kävi myös omalla kohdallani ja huomasin jahtaavani onnen ja täyttymyksen tunnetta ulkoa päin kuin koira häntäänsä. Tammikuussa 2014 havahduin siihen, että en halua jatkaa elämääni näin. Tunsin, että en toimi oman potentiaalini mukaisesti ja päätin jättää kaiken taakse ja lähteä yksin reissun päälle. 2 vuotta maailmalla reissaaminen auttoi minua ottamaan etäisyyttä kaikkeen siihen minkä ympärille olin oman identiteettini rakentanut. Matkustaminen auttoi myös ymmärtämään, että ei ole vain yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa elää vaan tärkeintä on luoda elämästä sen näköinen, että sitä tuntuu itsestä hyvältä elää. Reissun aikana löysin myös joogan ja meditaation, joista opin työkalut sisäisen rauhan lisäämiseen. Kun opitun identiteetin rakenteet alkoivat pikkuhiljaa murtua alkoi oma totuus kirkastua. Liikunnanohjaajana olin tuolloin toiminut sivutoimisesti jo yli 10 vuotta ja aina rakastanut ihmisten energisoimista ja motivointia. Tästä syystä päätin sunnata energiapanokseni täysin liikunnan ja hyvinvoinnin kentälle. Vuonna 2017 muutin Australiaan kouluttautumaan Personal Traineriksi. Koulutus kesti kaksi vuotta ja tuona aikana reissasin myös paljon Aasiassa opiskellen joogaa, meditaatiota ja muita idän filosofioihin perustuvia parannusmenetelmiä.




Suomeen palattuani ryhdyin yrittäjäksi. Yrittäjänä koen, että voin joustavasti ja luovasti tuoda osaamistani ihmisten keskuuteen ja parantaa maailmaa. Haluan auttaa ihmisiä löytämään yhteyden omaan kehoon, sen sisäiseen viisauteen sekä liikkumisen ekstaasin.

Liikunta, hengitys, ruokavalio ja mielenlaatu ovat hyvinvoinnin kulmakivet. Jokainen näistä elementeistä vaikuttaa toisiinsa ja pienillä jokapäiväisillä parannuksilla voi omaa hyvinvointia jatkuvasti kohentaa oli lähtöpiste mikä tahansa. Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on suoraan yhteydessä siihen miten ihminen toimii sosiaalisessa ympäristössä. Ja tämä onkin se ultimaattisin hyvinvoinnin lähde.

Liikunnan lisäksi musiikki on aina ollut iso ja rakas osa elämääni ja se on myös vahvasti läsnä työssäni. Lisäksi rakastan laulamista ja soitan viulua. Lempi terapiamuoto: tanssi. Sopii ihan jokaiselle. Suosittelen.


Lauran hyvinvointivinkkejä ja tulevia tapahtumia voi seurata fb sivulta MOVE with Laura tai instagramista @ihastu. Kesällä ohjelmistoon on tulossa mm. Kiertävä Aamujooga.”


Laura Light Warrior


Lauran hyvinvointivinkkejä ja tulevia tapahtumia voi seurata fb sivulta MOVE with Laura tai instagramista @ihastu.
103 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page